Lähes jokainen nainen kärsii jonkinlaisista vaihdevuosiin liittyvistä oireista. Hormonikorvaushoidot auttavat oireisiin yleensä melko hyvin tai jos lääkehoito ei sovi, voi niiden tilalla kokeilla kasviestogeenivalmisteita. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota elämäntapoihin, sillä niillä voi myös helpottaa omaa oloaan.
Käymme tässä artikkelissa läpi helppoja keinoja, joista saattaa olla apua vaihdevuosioireisiin. Terveet elämäntavat ylipäätään voivat helpottaa oireita, mutta kannattaa kokeilla myös näitä täsmäohjeita.
Lue myös: Paras ravintolisä vaihdevuosioireisiin

Kiinnitä huomiota kokonaisvaltaiseen terveyteen
Vaihdevuodet tuovat mukanaan merkittäviä hormonaalisia muutoksia, jotka vaikuttavat naisen terveyteen laajasti, muun muassa aineenvaihdunnan, luuston ja sydämen toiminnan osalta. Tässä elämänvaiheessa on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota omaan terveyteen, ja säännöllinen seuranta on siinä keskeisessä roolissa. Laboratoriokokeet ovat yksi erityisen hyödyllinen tapa tarkastella esimerkiksi kolesterolin, kilpirauhashormonien ja verensokerin tasoja, mikä auttaa ennaltaehkäisemään ja havaitsemaan mahdollisia terveysongelmia. Näiden tulosten avulla voidaan arvioida terveydentilaa ja suunnitella tarpeen mukaan sopivia hoitokeinoja tai elämäntapamuutoksia. Pääset tutkimuksiin helposti ilman lääkärin lähetettä Puhti-palvelun kautta.

Keinoja kuumiin aaltoihin ja yöhikoiluun
Kuumat aallot ovat yksi yleisimmistä vaihdevuosioireista. Niiden voimakkuus, kesto ja tiheys vaihtelevaa huomattavasti eri ihmisten välillä. Kuumien aaltojen syytä ei täysin tiedetä, mutta oletettavasti ne johtuvat siitä, että elimistön lämmönsäätelykeskukseen tulee häiriöitä estrogeenitason laskun myötä
Kokeile näitä konsteja kuumiin aaltoihin ja yöhikoiluun:
- kun aalto iskee, istu alas, rauhoita hengitys ja yritä rentoutua
- juo lasi kylmää vettä ja pidä myös yöllä aina vettä saatavilla
- pidä makuuhuone viileänä
- käytä puuvillaisia vaatteita, yöpukuja ja lakanoita, sillä puuvilla antaa ihon hengittää
- käytä useampaan kevyttä vaatekerrosta, jotta saat helposti vähennettyä ja taas lisättyä vaatetta
- syö mieluummin pieniä aterioita usein kuin isoja satseja harvemmin
- vähennä alkoholin, kofeiinipitoisten juomien, kuumien juomien ja mausteisten ruokien nauttimista

Luonnollisia keinoja hillitä vaihdevuosioireita
Harrasta liikunta säännöllisesti: Liikunta saattaa vähentää päänsärkyä ja kuumia aaltoja. Lisäksi se pitää mielen virkeänä ja vähentää masennuksen oireita.
Rentoudu: Voi olla vaikea rentoutua, kun kuumat aallot puskevat päälle, mutta kannattaa kokeilla. Harjoittele esilaisia rentoutustekniikkoja, joita voit harjoittaa missä ja milloin tahansa. Voit kokeilla myös joogaa tai meditaatiota, sillä ne auttavat löytämään tasapainoa elämään. Hieronta tai kevyt venyttely voivat puolestaan laukaista lihasjumeja, jolloin lihakset pääsevät paremmin rentoutumaan.
Lopeta tupakointi: Tupakointi pahentaa kuumia aaltoja ja vaikuttaa myös esimerkiksi ihon hyvinvointiin ja verenkiertoelimistön toimintaan. Lopettamalla tupakoinnin teet suuren palveluksen itsellesi.

Juo riittävästi vettä: Runsas veden juominen auttaa jaksamaan arjessa paremmin, joten vettä kannattaa juoda pitkin päivää. Lisäksi vesi auttaa ihoa pysymään kosteutettuna.
Vahvista lantionpohjan lihaksia: Lantionpohjan harjoitukset vahvistavat lantion alueen lihaksia, mikä tekee seksistä nautinnollisempaa ja ehkäisee virtsankarkailua.
Muista unihygienia: Unihygienia on asia, josta on ruvettu viime vuosina puhumaan enemmän. Se kattaa kaikki ne tavat, joilla voimme parantaa unen saamista ja vähentää unettomuutta. Tällaisia tapoja ovat esimerkiksi säännölliset nukkumaanmeno- ja heräämisajat sekä itselle mieleiset iltarutiinit.
Puhu tunteistasi: On äärimmäisen tärkeää, että et pidä kaikkia tunteita sisälläsi, vaan purat niitä jollekin ulkopuoliselle. Vaihdevuosien aikana elämässä ja omassa kehossa saattaa tapahtua niin paljon, että sitä on hyvä päästä käymään läpi. Jos sinulla on kumppani, kerro ajatuksistasi ja kokemuksista myös hänelle, jotta hän tietää mitä käyt läpi.

Syö paljon ruokia, jotka sisältävät kasviestrogeeneja: Tietyt ruoka-aineet sisältävät runsaasti kasviestrogeeneja, jotka auttavat ylläpitämään tasaisempia hormonipitoisuuksia. Tällaisia ruokia kannattaa nauttia pieniä annoksia joka aterialla pitkin päivää. Valitettavasti normaali länsimainen ruokavalio ei sisällä kovin paljon tällaisia ruokia, joten joudut ehkä muuttamaan hieman ruokavaliotasi. Kokeile lisätä soijan, tofun, siementen, papujen, linssien, kikherneiden sekä vihreiden ja keltaisten vihannesten määrää. Muistathan lisäksi nauttia riittävästä kasviksista, jotta saat riittävästi ravintoaineita. Myös kuidun riittävä saaminen on tärkeää vatsan toiminnan kannalta.
Lue lisää: Vaihdevuosioireita helpottava ruokavalio
Kosteuta kehoasi: Laskeva estrogeenitaso voi johtaa siihen, että limakalvot ja iho alkavat kuivua. Ota siis käyttöön kosteusvoiteet, kosteuttavat emätingeelit, silmätipat ja omegavalmisteet, jotta saat elimistöösi lisää kosteutta. Ne helpottavat oloasi ja voivat myös ennaltaehkäisevät vaivoja, kuten virtsatulehduksia.
