Minkälainen on hyvä kenkä?

Hyvät kengät eivät ole täysin yksiselitteinen asia, mutta usein ne koostuvat tietyistä ominaisuuksista. Hyviä kenkiä voi olla vaikea löytää ja ne ovat usein melko kalliita, mutta erityisesti arkikenkiin kannattaa silti panostaa. Hyvät kengät suojelevat jalkoja tapaturmilta, virheasennoilta ja ulkoisilta olosuhteilta. Yllättävän moni ihminen kulkee vääränlaisissa kengissä, mistä seuraa erilaisia jalkaongelmia, kuten vaivaisenluita tai vasaravarpaita.

Eri tarkoituksiin tarvitaan erilaisia kenkiä, se on selvä asia. Erityisen tarkasti kannattaa valita ne kengät, joita käyttää arjessa paljon, sillä ne muokkaavat jalkaa ja sen toimintaa eniten. Ei ole hullumpi ajatus hankkia esimerkiksi kahdet hyvät työkengät, jotta voi vaihdella niitä päivän mittaan. Juhlakenkien ominaisuuksiin ei tarvitse kiinnittää ihan niin perusteellista huomiota, sillä niitä käytetään yleensä melko harvoin.

Hyvien kenkien ominaisuuksia:

  • suora ja omaan jalkaan sopiva lesti
  • riittävän leveä ja korkea kärki
  • riittävästi käyntivaraa
  • kiinnitysnauhat, -remmi tai -tarra nilkasta pitkälle jalkapöytään
  • matala korko tai ei korkoa lainkaan
  • irralliset pohjalliset
  • sopivan joustava pohja
  • kiertojäykkä lesti
  • jämäkkä kantakuppi
  • hengittävä pintamateriaali
  • kevyet

Valitse lesti jalkojesi mukaan

alkaterien koko ja malli vaihtelevat ihmisen elämän aikana paljonkin. Muun muassa raskaudet, vammat ja ikääntyminen muuttavat jalkojen muotoa, joten uusia kenkiä hankittaessa on hyvä pysähtyä tarkastelemaan myös omien jalkojen muotoa eikä mennä sokeasi vanhan kaavan mukaan. Ensimmäinen askel hyvien kenkien löytämiseen on siis tunnistaa ja hyväksyä omien jalkojen muoto.

Kenkien lesti vaihtelee yleensä kapean, normaalin ja leveän välillä. Tarvittaessa on saatavilla myös leveämpiä kenkiä, mutta niitä löytyy yleensä vain erityisjalkineita myyvistä liikkeistä.

Valitse lesti siis jalkojesi mukaan. Lestin tulee olla suora, jotta se tukee jalan oikeaa linjausta kävellessä. Lesti on suora silloin, kun kengänpohjan keskilinjan molemmille puolille jää suunnilleen yhtä paljon tilaa. Kokeile asettaa kynä tai viivoitin kannasta päkiään ja tarkista puolittuuko pohja tasaisesti.

Riittävän suuret kengät

Jopa puolet länsimaiden ihmisistä käyttää liian pieniä kenkiä. Tällöin useimmiten varpaat jäävät puristuksiin, mikä johtaa virheasentojen, känsien ja muiden ongelmien syntymiseen. Kengän kärjen tulee siis olla riittävän leveä ja korkea, jotta varpaat mahtuvat liikkumaan niissä luonnollisesti. Käyntivaraa tulee olla noin aikuisilla noin sentin verran, lapsilla noin 2 cm. Käyntivara lasketaan pisimmän varpaan mukaan.

Riittävän leveä kärki tarkoittaa puolestaan sitä, että varpaat eivät saa painua suppuun. Jos käyttää silloin tällöin kapeakärkisiä kenkiä, siitä tuskin on haittaa, mutta arkikäyttöön ne eivät sovi.

Sopivankokoisten kenkien löytymisessä auttaa se, että kengissä on kiinnitys ylhäältä nilkasta aina pitkälle päkiään asti. Näin kengän laajuutta saa helposti säädettyä, jolloin jalka ei pääse hölskymään kengässä tai valumaan kengän kärkeen. Myös pohjallisilla on mahdollista muutta kengän kokoa. Tämä helpottaa erityisesti ihmisiä, joilla on kapea jalka.

Jos kengissä on tarkoitus käyttää tukipohjallisia, kenkiä täytyy tietenkin sovittaa niiden kanssa, sillä pohjalliset vaativat yleensä melko paljon tilaa kengistä.

Korolla vai ilman?

Arkikäyttöön soveltuvissa kengissä sopiva kannan korkeus on enintään 2-4 senttiä. Tätä korkeampi korko aiheuttaa liikaa painetta päkiälle ja johtaa jalkaterän virheasentoihin. Arkikengät voivat olla myös täysin korottomat. Esimerkiksi paljasjalkakengät ovat hyvä esimerkki täysin korottamista kengistä. Lapsille ei suositella korkoa laisinkaan.

Jos kengässä on pieni korko, sen on hyvä olla koko kantapään levyinen, jotta kävely on mahdollisimman vakaata. Piikkikorot voi siis arjessa unohtaa. Muutenkin korkokengät soveltuvat ainoastaan juhlakäyttöön, mutta joka päivä niitä ei kannata käyttää.

Arvioi myös kengän pohjaa

Hyvässä kengässä pohja joustaa sopivasti, jotta se vaimentaa hieman tärähdyksiä. Se ei saa olla liian pehmeä ja löysä, sillä se tekee kävelemisestä epävakaata eikä tue jalkaa. Liian kova pohja taas rasittaa jalkoja. Terve ihminen ei yleensä tarvitse kovin vahvasti iskunvaimennettuja kenkiä, mutta erilaisten sairauksien yhteydessä parempi iskunvaimennus voi olla paikallaan.

Pohjan tulee taipua päkiän kohdasta, jotta se mahdollistaa normaalin kävelemisen ja jalkalihasten käytön. Lisäksi kenkien keskiosan tulee olla kiertojäykät. Tämä tarkoittaa sitä, että kantaosa ja kärkiosa pääsevät kiertymään vähäsen eri suuntiin. Kiertyminen mahdollistaa jalkaterän normaalin kiertoliikkeen kävellessä. Täysin jäykät kengänpohjat estävät lihasten toiminnan, mikä johtaa jälleen kerran virheasentoihin.

Ei pidä myöskään unohtaa kantakuppia. Jämäkkä kantakuppi tukee kantapään normaalia pystyasentoa. Liian löysä kantakuppi päästää kantapään vinoon eikä tue askeltamista.

Loppusilaus

Kun kaikki edelliset kohdat täsmäävät, ollaan jo aika lähellä täydellisiä kenkiä. Mutta vielä muutama pikku asia.

Irralliset sisäpohjalliset ovat ehdottomasti plussaa. Ne helpottavat kenkien pitämistä puhtaana ja ne voidaan tarvittaessa vaihtaa uusiin tai erikoispohjallisiin. Irtopohja nopeuttaa myös kenkien kuivumista.

Kengän sisäpuolta kannattaa tunnustella myös kädellä, jotta tuntee paremmin erilaiset saumat ja kohoumat, joita ei välttämättä jaloilla heti tunne. Tämä estää mahdolliset myöhemmät hankaukset.

Hyvien kenkien materiaali on yleensä nahkaa tai kangassekoitetta, jotka ovat hengittäviä ja ihoystävällisiä ja muotoutuvat hyvin jalkaan. Ne kestävät puhdistusta tai pesua ja ehkäisevät myös infektioiden leviämistä.

Hyvien kenkien pohjamateriaali antaa hyvän pidon alustaan, mikä ehkäisee kaatumisia ja liukastumisia. Tämä on erityisen tärkeää talvikenkien kohdalla.

Kaikista näistä ominaisuuksista huolimatta hyvien kenkien tulisi olla sopivan kevyet, jotta ne eivät rasita jalkoja turhaan. Sopiva paino naisten kengille on alle 350g ja miesten kengille alle 450g.