Näin käytät geishakuulia

Lantionpohjan lihakset kannattelevat koko keskivartalon painoa, joten niiden on syytä olla kunnossa. Heikot lantionpohjan lihakset näkyvät esimerkiksi niin, että virtsaa alkaa lirahdella ponnistaessa. Lihasten harjoittelu ei kuitenkaan ole turhaa yhdellekään naiselle, joten kannattaa ottaa tavaksi tehdä treeniä säännöllisesti, vaikka mitään oireita ei olisikaan.

Lantionpohjan lihaksia voi treenata helposti ilman mitään apuvälineitä pelkästään supistamalla lihaksia. Treeniä voi kuitenkin tehostaa ja tehdä konkreettisemmaksi geishakuulien avulla. On täysin mielipideasia tykkääkö treenata kuulien kanssa vai ilman, sillä molemmilla tavoilla on mahdollista treenata tehokkaasti ja saada tuloksia aikaan.

Lue myös: Näin treenaat lantionpohjan lihakset kuntoon

Miksi geishakuulia kannattaa kokeilla?

Geishakuulat antavat lantionpohjan treeniin lisäpontta. Kannattaa hankkia pakkaus, jossa on eripainoisia ja -kokoisia kuulia, jotta voit aloittaa harjoittelun kevyimmästä ja siirtyä hiljalleen painavampiin kuuliin lihasten kehittyessä.

Geishakuulat tekevät harjoittelusta konkreettista. Treeni ei jää kovin helposti kesken, jos emättimessä on kuula. Jos kuulaa ei ole, huomio saattaa kesken treenin hairahtua johonkin aivan toisaalle, jolloin koko treeni jää kesken. Treenaaminen voi myös olla mielekkäämpää ja helpompaa, kun emättimessä on jotain, jota voi lihasvoimalla siirrellä.

Miten geishakuulilla treenataan?

Geishakuulilla voi tehdä monenlaisia harjoituksia. Aluksi kannattaa keskittyä etsimään oikeaa tekniikkaa kaikessa rauhassa. Kun tekniikka on hallussa, voit siirtyä nopeampaan ja enemmän voimaa vaativaan treeniin.

Aloita supistamalla peräaukkoa kevyesti. Laajenna supistusta emättimeen ja virtsaputken suulle. Seuraavaksi nosta koko lantionpohjan lihaksistoa kevyesti ylöspäin ja pidä supistusta kymmenen sekuntia, minkä jälkeen voit rentouttaa lihakset.

Kun tämä perustekniikka on hallussa, voit laittaa geishakuulan emättimeen. Voit tehdä täysin samaa harjoitusta kuin äsken, mutta nyt harjoitus tuntuu luultavasti hieman erilaiselta, koska sinulla on emättimessä kuula, jota voit lihaksilla puristaa. Voit samalla nostaa kuulaa lihaksien avulla hieman ylöspäin ja antaa sen laskea taas hieman alaspäin samalla kun rentoutat lihaksia.

Kun lihakset vahvistuvat, voit vaihtaa raskaampaan kuulaan. Voit myös kokeilla supistuksissa erilaisia variaatioita: tee supistukset välillä nopeammin, välillä hitaammin, purista välillä kevyemmin, välillä voimakkaammin, tee välillä pidempiä ja välillä lyhyempiä sarjoja. Lihakset kehittyvät parhaiten silloin, kun ne saavat monipuolista harjoitusta.

Toinen yksinkertainen harjoitus tapahtuu laittamalla kuula emättimeen ja jatkamalla elämää normaaliin tapaan. Voit siis samalla esimerkiksi siivota, käydä lenkillä tai laittaa ruokaa. Tämä kehittää lantionpohjan lihasten kestävyysvoimaa, sillä ne joutuvat työskentelemään jatkuvasti pitäessään kuulaa sisällä emättimessä. Aluksia kannattaa kokeilla lyhyitä, noin viiden minuutin harjoitusaikoja, mutta lihasten tottuessa ja vahvistuessa aikaa voi pidentää jopa puoleen tuntiin asti.

Miten usein ja kuinka kauan harjoituksia pitää tehdä?

Lihakset tarvitsevat säännöllistä harjoittelua vahvistuakseen, mutta ihan yhtä hyvin ne tarvitsevat lepotaukoja. Harjoittele siis 3-5 kertaa viikossa, ja pidä vähintään kaksi vapaapäivää viikoittain. Harjoituskerran pituus voi vaihdella. Aluksi viisi minuuttia on jo hyvä, mutta myöhemmin harjoitusta voi pidentää.

Tuloksia saattaa alkaa näkyä jo kuukauden treenin jälkeen, mutta todennäköisesti viimeistään muutaman kuukauden jälkeen voi huomata, että pidätyskyky paranee ja seksikin saattaa maistua paremmalta. Säännöllistä treeniä kannattaa jatkaa, jotta lihasten kunto säilyy.

Parhaat geishakuulat

Ellei sinulla vielä ole omia kuulia, sellaiset kannattaa hankkia pikimmiten. Suosittelemme hankkiman pakkauksen, jossa on valmiiksi useampi erikokoinen ja -painoinen kuula, jotta pääset heti kunnolla treenaamisen makuun. Esittelemme tässä muutaman hyvän vaihtoehdon, joihin kannattaa tutustua.

RFSU Vaginal Trainer Set

  • kolme kuulaa, jotka kaikki eri muotoisia
  • painot: 46g, 77g ja 107g
  • ei voi yhdistää toisiinsa

Kevyt kuulasetti: Intimina Laselle routine

  • kolme samanmuotoista kuulaa
  • painot: 28g, 38g ja 48g
  • sopii vasta-alkajasta kokeneeseen käyttäjään
  • kuulia voi käyttää yksitellen tai yhteen liitettynä, jolloin saat painavamman vastuksen

Painava kuulasetti: Satisfyer -training set

  • kolme samanmuotoista kuulaa
  • sopii erityisesti kokeneelle treenaajalle
  • painot: 79g, 114g ja 150g
  • ei voi yhdistää toisiinsa