Joitain vuosia sitten vain harva oli kuullut näistä mystisistä neljästä kirjaimesta, mutta äkkiä ne nousivat yleiseen tietoisuuteen. ASMR-videoita alkoi tulla vastaan YouTubessa, ja netissä oli paljon kirjoituksia siitä miten joku oli saanut niistä avun unettomuuteen. Siihen toinen taas oli vastannut, että hänelle niistä ei ollut mitään iloa tai apua.
Niin. ASMR on merkillinen ilmiö, sillä toiset kokevat sen todella voimakkaasti, toiset eivät ollenkaan. Toisaalta ASMR-ilmiötä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä, joten on täysin mahdollista että ihminen kokee reaktion toisessa yhteydessä mutta ei jossain toisessa.
Mikä ASMR on?
ASMR tulee sanoista autonomous sensory meridian response. Mitä se käytännössä on, sitä on hieman vaikea selittää. Se on miellyttävä tunne, joka leviää ympäri kehoa. Se lähtee liikkeelle selkärangan seudulta ja leviää sieltä usein kohti raajoja. Se voi tuntua esimerkiksi kihelmöintinä, lämpimänä tunteena tai ikään kuin kylminä väreinä.

Mistä ASMR johtuu?
ASMR-reaktion voi laukaista monikin erilainen tekijä, ja laukaisijoita kutsutaan triggereiksi. Triggerit ikään kuin hyväilevät jotain aistia aivan erityisellä tavalla. ASMR-reaktio voi laueta minkä tahansa aistin kautta. Ei tiedetä tarkasti mistä reaktio johtuu, mutta se on kuitenkin täysin normaali ilmiö, eikä siitä ole kenellekään haittaa.
ASMR-triggerinä voi toimia itse asiassa lähes mikä tahansa aistein havaittava asia. Ja koska suurin osa ulkopuolellamme olevista asioista on aistittavissa, ASMR-reaktion voi periaatteessa aiheuttaa lähes mikä tahansa asia. Triggereitä on siis maailmassa lukemattomia. Useimmiten triggereinä toimivat asiat koetaan pehmeiksi ja lempeiksi, ja ne ovat ehkä jollain tavalla intiimejä. ASMR:ään ei silti liity automaattisesti mitään eroottista. Toki eroottissävytteisiäkin ASMR-videoita on, mutta ne taitavat olla aika harvassa.

Yleisimmät ASMR-triggerit
Kuten edellä jo mainittiinkin, triggereitä on varmasti tuhansia ja taas tuhansia. Tässä niistä joitain:
Äänet ovat yksi yleisimmistä triggereistä. Tällaisia ääniä voi olla esimerkiksi kuiskailu, rapistelu, puhaltaminen, maiskuttelu tai kirjoittamisesta kuuluva ääni. Moni on voinut kokea tämän esimerkiksi lapsuudessa, kun vanhempi on kuiskannut korvaan hyvän yön toivotuksen. Samoin keittiöstä kantautuva hiljainen puhe voi saada ASMR-reaktion unta odottelevassa lapsessa. Useimmat ASMR-videot perustuvat kuuloaistin kautta tuleviin ärsykkeisiin. Näitä videoita löytyy YouTubesta vaikka millä mitalla. Videoissa ääniä voidaan tuottaa suun avulla tai käyttäen erilaisia välineillä, kuten paperia tai muovia. Videoilla voi olla kuiskaten kerrottuja järkeviä lauseita tai pelkästään erilaisia ääniä, esimerkiksi maiskuttelua. Videoita käytetään rentoutumiseen ja nukahtamiseen, ja niiden kuuntelemiseen voi käyttää esimerkiksi tähän tarkoitukseen erityisen hyvin sopivia unikuulokkeita. Jotkut kertovat saaneensa ASMR-videoista avun myös unettomuuteen.
Lue myös: Parhaat unikuulokkeet
Tuntoaisti on voimakas triggereiden aiheuttaja. Esimerkiksi kuljettamalla sormenpäitä kevyesti päänahkaa ja niskaa pitkin voi saada aikaan mahtavat kylmät väreet, jotka leviävät koko kehoon. Toiset kokevat tällaisen kosketuksen vain kutinana, ja raja voikin joskus olla hyvin häilyvä.
ASRM-reaktion voi saada aikaan myös näköaistin kautta. Jotkut ihmiset nauttivat siitä, kun voivat seurata toisen ihmisen yksinkertaisia liikkeitä. YouTubesta löytyy muun muassa videoita, joissa ihminen viikkaa vaatteita kaikessa rauhassa. Myös silmiin katsominen voi aiheuttaa ASMR-reaktion.

Lopuksi
ASMR on todellinen ilmiö, jonka lähes jokainen on kokenut elämänsä aikana, mutta ei välttämättä ole tiennyt nimeä tälle ilmiölle. ASMR-reaktiosta ei ole mitään vaaraa, vaan usein se koetaan rentouttavana ja rauhoittavana. Ihmiset voivat saada ASMR-reaktion kuitenkin hyvin erilaisissa yhteyksissä, ja sen takia voikin olla helppo naureskella toisten ASMR-kokemuksille. Ei ole olemassa yhtäkään sellaista tapaa, joka saisi jokaisessa ihmisessä aikaan reaktion, mutta luultavasti lähes jokainen voi saada sen jostain. Kannattaa siis tutustua ennakkoluulottomasti esimerkiksi erilaisiin videoihin ja tapoihin, jos haluat kokea ASMR-reaktion rentouttavan vaikutuksen.