Sarastusvalo (toiselta nimeltään herätysvalo) on yksinkertaisesti ajateltuna herätyskello, jossa on valo. Valon voi ajastaa syttymään esimerkiksi puoli tuntia ennen heräämisaika. Aluksi valo on himmeä, mutta se kirkastuu pikkuhiljaa saavuttaen täyden kirkkauden juuri ennen herätystä.
Lisääntyvä valo siivilöityy silmäluomien läpi niin, että herätyksen koittaessa herääminen ei ole enää niin vaivalloista. Valo siis ikään kuin matkii nousevaa aurinkoa ja herättää sinut lempeästi uuteen päivään. Sarastusvalojen lamppu ei kuitenkaan ole kirkasvalolamppu. Sillä ei siis varsinaisesti ole vaikutusta kaamosoireisiin, mutta monet kokevat silti itsensä selvästi pirteämmiksi ja energisemmiksi, kun saavat lempeän herätyksen päivälleen.
Monissa sarastusvaloissa on myös himmennysvaihtoehto, eli sen voi illalla ajastaa himmenemään vähitellen. Tämä auttaa monia rauhoittumaan ja nukahtamaan helpommin.
Herätysääneksi voi usein valita haluamansa radiokanavan, musiikkia tai luonnonääniä, joihin on huomattavasti miellyttävämpi herätä kuin tavalliseen piippaukseen. Joskus herätysääntä ei tosin tarvita ollenkaan, sillä varsinkin herkkäunisemmat voivat herätä jo kirkastuvaan valoon.
Meidän valintamme:
- Paras sarastusvalo: Philips Somneo Wake-Up Light HF3672/01
- Kohtuuhintainen vaihtoehto: Beurer Wake-up light WL75
- Edullinen vaihtoehto: Philips Wake-Up Light HF3500/01
Philips Somneo Wake-Up Light HF3672/01
Ominaisuudet:
- Simuloi auringon nousua ja laskua
- radio, 8 herätysääntä, 4 rentoutusääntä
- edistyksellinen torkkutoiminto, torkkuaika 9 minuuttia
- valossa 25 kirkkausastetta
- RelaxBreath-opas auttaa rentoutumaan ja nukahtamaan
- kerää tietoja makuuhuoneen olosuhteista (ilmankosteus, lämpötila, äänitaso, valoisuus)
- toimii myös yövalona
- AUX-liitäntä ulkopuolista äänilähdettä varten
- USB-liitäntä esimerkiksi kännykän lataamista varten
- SleepMapper-sovellus
Mikäli kaipaat mahdollisimman monipuolisilla ominaisuuksilla varustettua sarastusvaloa, valintasi on Philips Somneo Wake-Up Light HF3672! Se on kauniisti ja tyylikkäästi muotoiltu valo, joka auttaa sinut aamuisin hereille ja iltaisin uneen.
Herätys tapahtuu asteittain valon vaihtuessa pehmeän punaisesta oranssiin ja lopuksi kirkkaaseen valoon. Herätysääneksi voit valita haluamasi radiokanavan, ihania luonnonääniä tai Powerwake-toiminnon, jolla varmasti heräät. Jos taas tarvitset enemmän aikaa heräämiseen, voit käyttää näppärää torkkutoimintoa. Iltaisin käytettävissäsi on himmennystoiminto, joka muistuttaa auringonlaskua. Voit halutessasi tehostaa rentoutumista RelaxBreathe-ominaisuudella, jolloin voit rauhoittaa hengitystäsi valon tahdissa.
Tärkeimmät toiminnot löytyvät laitteen ohjauspaneelista, mutta päästäksesi käsiksi kaikkiin ominaisuuksiin tarvitset SleepMapper-sovelluksen (iOS tai Android). Sovelluksen kautta voit muun muassa hallita valon kirkkautta ja valoteemoja sekä asettaa herätyksiä ja herätysääniä.
Lisäksi laitteessa on sensori, jonka kautta voit kerätä tietoa makuuhuoneen olosuhteista ja omista iltarutiineistasi ja saat vinkkejä miten voisit parantaa unta.
Beurer Wake-up light WL75
Ominaisuudet:
- herätystoiminto: valo kirkastuu hitaasti matkien auringonnousua; herätysäänenä radio, herätysmelodia (6 vaihtoehtoa) tai normaali herätysääni; 1-30 minuutin torkkutoiminto
- nukahtamistoiminto: valo himmenee hitaasti matkien auringonlaskua, nukahtamismelodia (4 vaihtoehtoa)
- toimii myös yövalona (10 erilaista asetusta) ja lukuvalona
- 10 radiokanavaa
- valon värisävy valittavissa 256 vaihtoehdosta
- AUX-liitäntä ulkopuolista äänilähdettä varten
- USB-liitäntä esimerkiksi kännykän lataamista varten
- Beurer LightUp-sovellus
Beurer Wake-Up Light WL75 tarjoaa kaikki ominaisuudet, joita tavallinen käyttäjä kaipaa sarastusvalolta. Se simuloi aamulla auringonnousua ja illalla auringonlaskua, mikä auttaa heräämään ja nukahtamaan luonnollisemmin ja helpommin.
Äänivaihtoehtoja löytyy varsin mukavasti: Herätysmelodioita on kuusi ja rentoutumismelodioita neljä. Voit valita halutessasi myös normaalin herätysäänen. Lisäksi kelloon saa tallennettua 10 radiokanavaa. Torkkutoiminnon voi säätää 1-30 minuutin välille.
Valon voimakkuutta ja värisävyä voi säädellä oman maun mukaan, ja kelloa voi käyttää myös yövalona, tunnelmavalona ja lukuvalona. Valoa on helppo säätää Beurer LightUp-sovelluksen avulla.
Philips Wake-Up Light HF3500/01
Ominaisuudet:
- simuloi auringonnousua 30 minuutin ajan
- näytön kirkkauden säätö (4 asetusta)
- kirkkausasetukset (10 asetusta)
- 1 herätysääni
Philips Wake-Up Light HF3500/01 on sarastusvalojen karvalakkimalli, joka tekee juuri sen mitä lupaakin, ilman ylimääräisiä hienouksia. Aamuisin auringonnousua simuloiva valo alkaa kirkastua 30 minuuttia ennen herätysaikaa kunnes huone on täynnä valoa. Valon kirkkauden voit valita neljästä eri kirkkausasteesta. Sen sijaan herätysääniä löytyy vain yksi. Laitetta voi käyttää myös yöpöytävalaisimena esimerkiksi illalla, jos haluat lukea sängyssä. Käytössäsi on 10 erilaista valoasetusta tähän tarkoitukseen.
Vertailun vuoksi kerrataan vielä mitä laitteesta ei löydy verrattuna useimpiin muihin sarastusvaloihin: nukahtamistoiminto, auringonlaskun simulaatio, AUX- tai USB-liitäntä, radio ja torkku. Jos siis kaipaat näitä toimintoja, kannattaa tutustua mieluummin johonkin hieman edistyksellisempään malliin.
Onko sarastusvalosta oikeasti hyötyä?
Sarastusvalot, jotka simuloivat auringonnousua, ovat yleistyneet erityisesti talvikuukausina, kun luonnonvalon määrä vähenee. Näitä lamppuja käytetään pääasiassa heräämisen helpottamiseen ja unen laadun parantamiseen.
Hyödyt:
- Luonnollisempi herääminen: Sarastusvalot auttavat elimistöä heräämään luonnollisemmin. Valo lisääntyy asteittain, mikä voi vähentää äkillisen heräämisen aiheuttamaa stressiä. Tämä voi tehdä heräämisestä miellyttävämpää, erityisesti pimeinä aamuisina.
- Vuorokausirytmin säätely: Aamuisin käytetty sarastusvalo voi auttaa säätelemään kehon vuorokausirytmiä, mikä voi parantaa unen laatua ja helpottaa sekä nukahtamista että heräämistä.
- Mielialan parantaminen: Sarastusvalo voi parantaa aamuvireyttä ja mielialaa. Luonnollinen herääminen voi vähentää väsymystä ja parantaa aamun energiaa.
Käyttöohjeet:
- Sarastusvalo tulisi asettaa niin, että se alkaa kirkastua 20–30 minuuttia ennen heräämisaikaa.
- Valo tulee asettaa makuuhuoneeseen niin, että se leviää tasaisesti ja luo mahdollisimman luonnollisen auringonnousun vaikutelman.
Mahdolliset haitat:
- Varsinaisia haittoja sarastusvaloilla ei ole.
- Teho voi vaihdella henkilökohtaisesti. Jotkut ihmiset eivät koe merkittävää parannusta heräämisessään.
- Joissain tapauksissa sarastusvalo ei ole riittävä yksinään, vaan sitä voidaan joutua yhdistämään muihin unta ja heräämistä tukeviiin menetelmiin.
Suosittelemmeko sarastusvaloa?
Kyllä suosittelemme! Sarastusvalo on loistava apuväline lempeämpiin aamuihin ja virkeämpään oloon. Sarastusvaloissa hinta ja laitteen ominaisuudet kulkevat hyvin pitkälti käsi kädessä. Jos siis sinulle riittää perusominaisuudet, voit valita edullisen mallin. Jos taas haluat vähän monipuolisemmat ominaisuudet ja lisää vaihtoehtoja, kannattaa valita keskihintainen malli. Ja jos olet taipuvainen hifistelemään ja haluat kaikkein parasta, kannattaa satsata kalliimpaan laitteeseen, joka samalla mittaa makuuhuoneen nukkumisolosuhteita ja antaa jopa vinkkejä miten niitä voisi mahdollisesti parantaa.