Elämme kiireistä aikaa, jolloin monilla meistä on tapana unohtaa yksinkertaisia mutta elintärkeitä asioita. Yksi näistä asioista on vedenjuonti. Kun päivät kuluvat tehtävälistojen kimpussa, jätämme helposti vedenjuonnin väliin, jotta meidän ei tarvitsisi rampata vessassa. Iltapäivällä kuitenkin meitä alkaa helposti väsyttää eikä keskittyminen ole enää täydessä terässä. Näillä asioilla saattaa kuitenkin yllättäen olla yhteyttä toisiinsa.

Miksi vettä pitäisi juoda?
Ihmisen kehosta suuri osa on vettä. Elimistö tarvitsee vettä lukuisiin toimintoihin ja sitä poistuu jatkuvasti muun muassa virtsan ja hien mukana. Tämän takia vettä täyty koko ajan saada jostain lisää. Vesi auttaa ylläpitämään kehon nestetasapainoa. Se auttaa säilyttämään solujen toiminnan ja kehon elintärkeiden toimintoja sujuvuuden. Vesi auttaa myös säätämään kehon lämpötilaa hikoilemisen avulla.
Vesi on tarpeen ruoansulatuksessa ja ravinteiden imeytymisessä. Se osallistuu myös kuona-aineiden poistamiseen elimistöstä. Riittävä vedenjuonti edistääkin munuaisten ja virtsateiden terveyttä ja normaalia toimintaa.
Vedenjuonti edistää terveen ihon ylläpitoa. Vesi kosteuttaa ihoa ja auttaa pitämään sen joustavana. Saattaa siis olla, että runsas vedenjuonti vähentää ihon kuivumista ja ryppyjen muodostumista.
Vedenjuonnilla on lisäksi selvä vaikutus jaksamiseen ja keskittymiskykyyn. Esimerkiksi väsymys erityisesti iltapäivällä tai illalla voi olla merkki siitä, että keho ei ole aamupäivän ja päivän aikana saanut riittävästi nestettä. Myös päänsärky voi olla merkki nestehukasta.

Kuinka paljon vettä pitäisi juoda päivän aikana?
Veden tarve vaihtelee huomattavasti yksilöittäin riippuen monista tekijöistä, kuten ikä, sukupuoli, paino, fyysinen aktiivisuus, ympäristön lämpötila ja terveys. Yleisesti ottaen aikuisen on kuitenkin suositeltavaa saada noin 2-3 litraa vettä päivässä.
Osa vedestä tulee huomaamatta ruoan mukana. Erityisesti monet hedelmät ja kasvikset sisältävät paljon vettä, samoin esimerkiksi keitot. Ruokien lisäksi tulisi kuitenkin juoda päivittäin noin puolitoista litraa vettä. Tämä määrä kannattaa jakaa pienempiin annoksiin, joita nautitaan pitkin päivää.

Keinoja lisätä vedenjuontia
Veden juomisen lisäämiseen ei juuri ole poppakonsteja. On yksinkertaisesti ruvettava juomaan enemmän vettä. Tässä kuitenkin muutama vinkki, joita kannatta kokeilla:
- Pidä juomapullo aina mukanasi: Olitpa sitten töissä, koulussa tai matkalla, pidä pullo aina mukana. Kun vesi on aina saatavilla, sinun tulee helpommin juotua säännöllisesi
- Aseta tavoite: Konkreettinen tavoite toimii joillakin ihmisillä todella hyvin, sillä siitä on helppo pitää kiinni ja tarkistaa onko päässyt tavoitteeseensa. Voit halutessasi myös pitää kirjaa juomisestasi. Joissakin älykelloissa on nykyään myös vedenjuonnin seuranta.
- Käytä muistutuksia: Aseta puhelimeesi hälytyksiä, jotka muistuttavat sinua vedenjuonnista säännöllisin väliajoin.
- Tee juomisesta tapa: Juo iso lasillinen vettä heti herättyäsi ja yksi lasillinen ennen jokaista ateriaa tai keksi itsellesi omaan elämääsi sopivia tapoja.

- Ota isompi juomalasi: Jos sinun on muuten vaikea juoda enemmän, vaihda lasi isompaan, jotta sinun tulee edes ruokailujen yhteydessä juotua enemmän.
- Mausta vesi: Jos et pidä tavallisesta vedestä, kokeile maustaa sitä luonnollisilla ainesosilla, kuten sitruunalla, kurkulla, mintulla tai marjoilla. Muista kuitenkin tässä tapauksessa hyvä hammashygienia, jotta makuvedet eivät kuluta hampaita liikaa.
Moni on kokenut, että jos äkkiä alkaa juoda enemmän vettä, pitää ruveta juokseman vessassa vähän väliä. Näin voi todellakin käydä aluksi, mutta tilanne yleensä jonkin verran rauhoittuu, kun keho tottuu uuteen tilanteeseen. Älä siis anna periksi, vaan jatka sitkeästi, sillä tulet ennen pitkää huomaamaan miten hyvinvointisi paranee ja olet pirteämpi ja energisempi.

Vaihtoehtoja vedenjuonnille
Vaikka vesi on paras ja terveellisin juomavaihtoehto, aina se ei maistu. Tässä muutama vaihtoehto siltä varalta, että vedenjuonti alkaa todella tökkiä:
- Yrttiteet ja kasvijuomat: Yrttiteet, kuten kamomilla, minttu ja vihreä tee, voivat tarjota vaihtelua vedenjuonnille. Voi myös kokeilla kasvijuomia, kuten inkivääriä tai sitruunaa sisältävää lämmintä vettä, jotka ovat virkistäviä ja terveellisiä vaihtoehtoja.
- Kivennäisvesi: Kivennäisvesi sisältää mineraaleja, kuten kalsiumia, magnesiumia tai kaliumia. Kivennäisvettä kannattaa juoda erityisesti kuumina kesäpäivinä, sillä hikoillessamme menetämme myös suoloja.
- Maito: Maito sisältää runsaasti kalsiumia, jota elimistö tarvitsee muun muassa luiden rakentamiseen.
- Kasvimehut: Tuoreet kasvimehut tarjoavat nesteen lisäksi runsaasti vitamiineja ja ravintoaineita. Kannattaa opetella puristamaan itse tuoremehuja, jolloin saat kaikki kasvisten vitamiinit käyttöön.
