Ferritiinistä on puhuttu viime vuosina paljon. Se kertoo elimistön rautavarastoista ja sitä pidetään tarkimpana elimistön rautatilannetta kuvaavana arvona. On mahdollista, että hemoglobiini voi olla täysin normaaleissa lukemissa, mutta ihminen voi silti kärsiä raudanpuutteesta, jos ferritiinivarastot ovat tyhjillään.
Ferritiiniä voi mitata verikokeilla, mutta testiin pääseminen ei aina ole helppoa etenkään julkisella puolella. Mikäli haluaa mitata oman ferritiiniarvonsa, yksi vaihtoehto on varata aika Puhdin raudanpuutteen tutkimukseen, johon voi mennä ilman lääkärin määräystä. Toinen vaihtoehto on tehdä ferritiinin kotitesti. Me päätimme kokeilla miten kotona tehtävä ferritiinitesti toimii.

Elimistössä oleva rauta
Aluksi hieman teoriaa. Aikuisella ihmisellä on elimistössä rautaa noin 4-5 grammaa. Tuosta määrästä noin puolet (eli 2,0-2,5 grammaa) on sitoutuneena punasoluissa olevaan hemoglobiiniin. Sen tehtävän on hapen kuljettaminen keuhkoista muualle elimistöön.
Osa elimistön raudasta on sitoutuneena entsyymeihin, joilla on tärkeä tehtävä esimerkiksi aivojen toiminnassa, energiantuotannossa ja monissa muissa elimistön reaktioissa.
Loput raudasta (noin 1,5-2,0 grammaa) on varastoituneena ferritiiniin, joka on ihmisen oma rautavarasto. Ferritiiniä on pääasiassa luuytimessä, pernassa ja maksassa, mutta osa siitä kiertää myös verenkierrossa. Ferritiinistä elimistö pystyy nopeasti ottamaan rautaa käyttöönsä silloin kun sitä tarvitaan. Toisaalta elimistö pystyy laittamaan sinne taas ylimääräiset raudat odottamaan käyttötarvetta.
Lue lisää raudasta: Rauta, ferritiini ja raudanpuute

Ferritiinin normaalit viitearvot
Normaali ferritiiniarvo yli 18-vuotiailla naisilla on 15-125 mikrog/l ja yli 18-vuotiailla miehillä 20-195 mikrog/l. Raja-arvona pidetään 30 mikrog/l, joten jos ferritiiniarvo laskee sen alle, puhutaan usein jo raudanpuutteesta.
Testin tekeminen
”Valitsin Medigoon ferritiinitestin, sillä Medigoon tuotteet ovat laadukkaita ja luotettavia. Paketin mukana tuli hyvät ohjeet, joihin onkin syytä tutustua huolella etukäteen. Otin laatikosta esille kaikki tarvikkeet ja tarkistin että kaikki tarvittavat välineet ovat mukana.
Aloitin pesemällä kädet lämpimällä vedellä. Huomasin, että käteni olivat ihan jääkylmät, mikä on tyypillistä minulle, joten lämmittelin niitä hieman, jotta saisin veren kiertämään paremmin käsissä. Sitten putsasin sormenpään pakkauksen mukana tulevalla puhdistusliinalla.

Jännittävin hetki oli varmasti lansetin käyttäminen. Harva meistä on päässyt ottamaan verikokeita ellei satu työskentelemään sellaisella alalla tai olemaan diabeetikko, joten lansetin käyttöön piti perehtyä ohjeiden avulla vähän tarkemmin. Homma onnistui kuitenkin helposti. Piti vain irrottaa lansetin suojus ja painaa lansetin kärki kiinni sormen päähän. Mitään nappia ei tarvinnut painaa, vaan lansetti hoiti hommansa itsestään.
Seuraavaksi piti ottaa verta pipettiin. Minun piti ”pumpata” muutaman kerran verta sormesta, jotta sain riittävästi näytettä, mutta mitään ongelmaa tässä ei ollut.
Lopuksi verinäyte tiputettiin testiliuskalle ja perään laitettiin tippa puskuriliuosta. Ja sitten ei muuta kuin tulosta odottamaan.”
Tulos näkyy viivoina, ihan kuin esimerkiksi koronatestissä tai raskaustestissä. Kaksi viivaa tarkoittaa negatiivista tulosta, eli ferritiiniarvo on yli 30 mikrog/l. Yksi viiva tarkoittaa puolestaan positiivista tulosta, eli ferritiinia on vähemmän kuin 30 mikrog/l. Tällöin tuloksesta on syytä jutella lääkärin kanssa mahdollisesta rautalisän käytöstä.

Huomioitavaa tuloksen tulkinnassa
Testi kertoo helposti ja selkeästi sen, onko ferritiiniarvo yli vai alle raja-arvon (30 mikrog/l). Se ei kuitenkaan kerro yhtään sen enempää. Se ei kerro miten paljon yli tai alle arvo on. Ferritiiniarvo voi olla yhtä hyvin 8 tai 29 mikrog/l ja tulos on silti positiivinen.
Toisaalta kotona tehtävä testi ei ota huomioon mahdollisia muita tekijöitä. Esimerkiksi mahdollinen tulehdus voi vaikuttaa tulokseen ratkaisevasti. Siksi esimerkiksi Puhdin raudanpuutteen tutkimuspakettiin kuuluu myös CRP, joka paljastaa mahdollisen tulehduksen. Nyrkkisääntönä tässä asiassa voi pitää sitä, että positiivinen tulos (arvo alle 30 mikrog/l) pitää kyllä paikkansa, mutta negatiivinen tulos (arvo yli 30 mikrog/l) voi olla vääristynyt tulehduksen takia. Tämän takia testi kannattaakin tehdä vain silloin, kun ei ole flunssainen tai kärsi jostain tulehduksesta.
Näitä seikkoja lukuunottamatta testi on oikein hyvä ja luotettava.
Testin plussat
- testin voi tehdä kotona
- helppo tehdä
- tulos nopeasti
- luotettava tulos
- halpa
Testin miinukset
- ei kerro tarkkaa tulosta
- verikokeen ottaminen itseltä saattaa jännittää
- vaatii hieman sorminäppäryyttä
Kenelle suosittelemme testiä?
Testi sopii hyvin niille, jotka ovat kiinnostuneita omasta terveydestään tai ovat huomanneet itsessään raudanpuutteen oireita. Toisaalta testi sopii myös henkilöille, jotka käyttävät rautalisää ja haluavat tarkistaa onko siitä ollut apua.
Lisäksi ferritiiniarvojen mittausta suositellaan tytöille muutaman vuoden kuluttua siitä, kun kuukautiset ovat alkaneet. Samoin raskautta suunnittelevat ja raskaana olevat hyötyvät tästä testistä, kuten myös monet sellaiset potilaat, joilla on jokin sairaus, johon liittyy jatkuva veren menetys (esim. haavainen paksusuolentulehdus).
Sinua saattaa myös kiinnostaa: Puhti.fi – kokemuksia