Kun kuuntelemme ihmisten laihdutustarinoita, niitä löytyy laidasta laitaan. Joillekin laihduttaminen on ollut hyvinkin helppo prosessi. He ovat hiukan vähentäneet syömistä ja lisänneet liikuntaa, ja lopputulos on ollut toivotunlainen ja pysyvä. Sitten taas ovat he, jotka eivät onnistu millään. Paino ei laske vaikka tekisi mitä. Pikemminkin päinvastoin. Ja näiden kahden ääripään väliin mahtuu paljon erilaisia tarinoita muun muassa heistä, jotka jojoilevat koko elämänsä.
Mistä johtuu, että toisille laihduttaminen on helppoa ja toisille vaikeaa? Voisihan kuvitella, että jokainen voi laihtua kunhan vain syö vähemmän kuin kuluttaa. Valitettavasti asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Laihtumiseen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin pelkkä kalorien saanti ja kulutus.
Monen tekijän summa
Jokaisen ihmisen keho toimii hieman eri tavalla. Genetiikka vaikuttaa fyysisiin ominaisuuksiimme, joten se on osaltaan määrittelemässä miten meidän hormonimme toimivat, minkälaisen kehon rakenteen saamme, mikä on aivojemme rakenne ja mille sairauksille olemme alttiita. Genetiikka vaikuttaa myös luonteeseemme, joka voi olla joko tukemassa tai estämässä painonhallintaa.
Perinnölliset ominaisuudet vaikuttavat osittain hormonien toimintaan. Jos ihminen on saanut syntymälahjaksi sellaisen kehon, joka tuottaa kylläisyydestä viestiviä suolistohormoneja (GLP-1) liian vähän, hän ei voi itse vaikuttaa asiaan. Hänen kehonsa ei yksinkertaisesti viestitä kylläisyyden tunteesta, ja harva ihminen osaa tai haluaa lopettaa syömistä ennen kuin tuntee itsensä kylläiseksi. Tämä johtaa siihen, että annoskoot voivat nousta hyvinkin suuriksi, eikä nälkä meinaa kadota millään.
Perinnöllisyyden lisäksi monet asiat ympäristössämme vaikuttavat suuresti painonhallintaan. Olemme saaneet kotoa mallin syömiseen ja liikkumiseen, ja tämä malli seuraa meitä koko elämämme ellemme muuta sitä tietoisesti. Oma perhe ja ystävät vaikuttavat ruokailutottumuksiimme sekä hyvässä että pahassa. Sosiaalisten kontaktien lisäksi myös työllä on merkitystä tässä kokonaisuudessa. Fyysistä työtä tekevä kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa päivän aikana kuin tietokoneen ääressä istuva toimistotyöläinen.
Pienet päätökset ratkaisevat!
Ihminen tekee päivässä satoja valintoja, jotka vaikuttavat jollain lailla painoon. Otatko esimerkiksi välipalalla hedelmiä vai leivoksen? Käveletkö portaat vai menetkö hissillä? Menetkö nukkumaan ajoissa vai katsotko illan elokuvan? Menetkö lounaalle, vaikka jokin työtehtävä jää silloin tekemättä, vai syötkö autossa pikaisen välipalan?
Periaatteessa useimmat meistä tietäisivät mikä valinta olisi hyvä painonhallinnan kannalta, mutta kiire, stressi, laiskuus, mukavuudenhalu ja väsymys tekevät toisinaan tehtävänsä ja valitsemme väärin. Tämä on täysin inhimillistä, eikä kenenkään tietenkään tarvitse olla täydellinen tässäkään asiassa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että jokainen pieni valinta vie meitä joko lähemmäksi ihannepainoa tai kauemmaksi siitä. Tämän takia kannattaa suunnata energia pysyviin elämäntapamuutoksiin, jolloin hyvistä päätöksistä tulee automaatio. Tällöin kiire, stressi ja muut vastaavat asiat eivät pääse enää vaikuttamaan niin paljoa.
Keho kamppailee laihtumista vastaan
Samaan aikaan kun me painimme pienten päätösten kanssa, keho pyrkii kaikin tavoin pitämään kiinni saavutetusta painosta. Kun kalorien saanti vähenee, keho laskee perusaineenvaihduntaa. Tämä tarkoittaa sitä, että pienikin painonlasku vähentää levossa kulutettujen kalorien määrää huomattavasti. Lisäksi keho yrittää korjata tilanteen mahdollisimman nopeasti ja palauttaa lähtöpainon. Toisaalta myös kylläisyyshormonien (GLP-1) määrä vähenee, joten ruuan jälkeen nälkä ei ole vielä kadonnut, mikä johtaa suurempiin ruokamääriin.
Olisikin tärkeää viestiä keholle jollain tavalla, että ei ole syytä huoleen vaikka paino laskee. Tämä tapahtuu tekemällä pieniä muutoksia rauhalliseen tahtiin, jolloin keho pääsee tottumaan niihin rauhassa. Oikea ateriarytmi on avainasemassa, jolloin nälkä ei pääse yllättämään ja keho pysyy sen suhteen tyytyväisenä.
Yhteenveto
Kuten edellä jo huomasit, laihduttaminen ja painonhallinta ovat monen tekijän summa. Niihin vaikuttavat sekä perinnölliset, sosiaaliset, psykologiset että fysiologiset seikat. Ei siis pidä soimata itseään siitä, että painonhallinta tuntuu vaikealta ja monimutkaiselta, sillä sitä se on. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Tekemällä pieniä pysyviä muutoksia elämäänsä voi saada aikaan suuria tuloksia pitkällä aikavälillä.