Kohonneen verenpaineen lääkehoito

Lääkehoito aloitetaan, jos verenpainetta ei saada elintapamuutoksilla laskemaan riittävästi tai jos painetaso on huomattavasti koholla. Lääkehoito valitaan jokaisen ihmisen kohdalla yksilöllisesti. Valintaan vaikuttaa muun muassa työ, harrastukset ja muut sairaudet, kuten diabetes tai astma. Mikäli mitään riskitekijöitä ei ole, hoito voidaan periaatteessa aloittaa millä tahansa verenpainelääkkeellä, sillä kaikki verenpainelääkkeet ovat keskimäärin yhtä tehokkaita. Suositus on kuitenkin se, että hoito aloitettaisiin ACE-estäjiä tai tiatsididiureetteja, jos niiden käyttöön ei ole esteitä.

Hoidon sieto vaihtelee yksilöllisesti, joten toisinaan joudutaan kokeilemaan useitakin lääkevalmisteita ennen kuin sopiva lääke löytyy. Etukäteen on mahdotonta tietää mikä lääke kenellekin sopii. Toiset ihmiset ovat herkempiä lääkkeiden haitoille, eikä sitä voi tietää kuin kokeilemalla. Pieninä annoksina verenpainelääkkeet ovat kuitenkin useimmiten hyvin siedettyjä. Haittavaikutusten ilmaantuminen kasvaa sitä mukaa, kun annosta nostetaan. Tämän takia annokset pyritäänkin pitämään mahdollisimman alhaisina. Usein on tilanne kuitenkin se, että pienellä annoksella ei saada aikaan riittävää tehoa, jolloin vaihtoehdoiksi jää annoksen nostaminen tai toisen lääkkeen liittäminen hoitoon toinen. Yleensä turvaudutaan jälkimmäiseen tapaan. Ainoastaan, jos muut lääkeaineet aiheuttavat haittavaikutuksia, turvaudutaan suuriin annoksiin yhtä lääkeainetta. Ei ole tavatonta, että kohonneesta verenpaineesta kärsivä ihminen joutuu käyttämään yhtä aikaa kolmea, neljää, jopa viittä eri verenpainelääkettä ennen kuin tavoiteltava verenpainetaso saavutetaan.

Yleisimmät verenpainelääkkeet

Nesteenpoistolääkkeet eli diureetit nimensä mukaan poistavat elimistöstä nestettä vaikuttamalla munuaisten toimintaan. Lisäksi ne laajentavat pieniä ääreisverisuonia. Näin ne laskevat verenpainetta ja vähentävät sydämen taakkaa. Diureetteihin kuuluu useampi lääkeaine, joista toiset vaikuttavat nopeammin kuin toiset. Varsinkin hoidon alussa ne saattavat poistaa nestettä hyvinkin tehokkaasti, mikä saattaa aiheuttaa painon putoamista. Jotkut diureetit poistavat elimistöstä kaliumia, joten näitä lääkkeitä käytettäessä kaliumpitoisuutta tulee seurata säännöllisesti verikokeilla. Lääkärin arvion mukaan voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön kaliumlisä. Kaliumlisää ei tule ottaa käyttöön oma-aloitteisesti, sillä liiallinen kalium voi myös haitata sydämen työtä. Osa diureeteista herkistää ihoa auringonvalolle, jolloin iho palaa herkemmin, joten etenkin kesäisin ja talvihangilla kannattaa suojata iho aurinkovoiteilla.

ACE-estäjät (angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjät) estävät angiotensiini II -nimisen aineen syntymistä. Tämä aine supistaa verisuonia, joten sen väheneminen laajentaa verisuonia ja siten laskee verenpainetta. ACE-estäjät lisäävät myös bradykiniini-nimisen aineen määrää elimistössä. Bradykiniini laajentaa verisuonia, joten se auttaa osaltaan laskemaan verenpainetta. Bradykiniini aiheuttaa kuitenkin joskus kuivaa yskää. ACE-estäjien yleisin haittavaikutus onkin juuri kuiva yskä, joka tulee noin joka kymmenennelle käyttäjälle. Yleensä yskä ilmaantuu heti hoidon alussa tai silloin, kun annosta nostetaan, mutta se voi tulla myös ihan milloin tahansa.

ATR-salpaajat (angioteniisireseptorin salpaajat) vaikuttavat elimistössä hyvin samalla tavalla kuin ACE-estäjät. Ne eivät kuitenkaan estä angiotensiinin syntymistä, vaan sen vaikutusta. Ne salpaavat soluissa ne kohdat, joihin angiotensiini normaalisti vaikuttaisi, ja näin angiotensiinin verenpainetta nostava vaikutus estyy. ATR-salpaajat eivät lisää bradykiniinin määrää, joten ne eivät aiheuta kuivaa yskää. ATR-salpaajat ovat muutenkin yleisesti hyvin siedettyjä.

Beetasalpaajat vaikuttavat elimistöön monella eri tavalla. Ne muun muassa rauhoittavat sydämen sykettä ja estävät stressihormonin verenpainetta nostavaa vaikutusta verisuonissa. Beetasalpaajat vaikuttavat beeta 1- ja beeta 2 -reseptorien kautta. Näitä reseptoreja on ympäri elimistöä, joten myös haittavaikutuksia saattaa esiintyä ympäri elimistöä. Beeta 1 -reseptoreja on erityisesti sydämessä, eli juuri siellä mihin lääkkeillä halutankin vaikuttaa, joten yleensä pyritään käyttämään sellaisia beetasalpaajia, jotka vaikuttavat pääosin näihin beeta 1- reseptoreihin. Tällöin puhutaan selektiivisistä beetasalpaajista. Kuitenkin suuremmilla annoksilla vaikutukset kohdistuvat myös beeta 2 -reseptoreihin, jolloin haittavaikutusten todennäköisyys kasvaa.

Kalsiumestäjät laskevat verenpainetta estämällä kalsiumin kulkeutumista verisuonten seinämien soluissa, mikä saa aikaan verisuonten laajenemisen. Etenkin hoidon alussa tämä vaikutus näkyy selvästi pienissä verisuonissa, mikä johtaa helposti haittavaikutuksiin, eli posket punoittavat, päätä särkee ja nilkat turpoavat. Elimistö kuitenkin tottuu jonkin verran näihin haittoihin, joten ne saattavat hävitä kokonaan pienen ajan kuluttua. Kalsiumestäjiin kuuluu hyvin erilaisia lääkeaineita, joten myös haittavaikutukset vaihtelevat. Jos siis yksi kalsiumsalpaaja on aiheuttanut haittavaikutuksia, toinen saattaa sopia aivan hyvin. Kalsiumestäjillä ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä ravinnosta saatavan kalsiumin kanssa. Ravinnosta saatavan kalsiumin määrää ei siis tarvitse lisätä tai vähentää.

Verenpainelääkityksen lopettaminen

Verenpainelääkitystä ei pidä koskaan lopettaa oma-aloitteisesti, vaan asiasta on aina juteltava lääkärin kanssa. Verenpainelääkityksen vähentämistä voidaan harkita, jos verenpaine pysyy terveellisten elintapojen avulla optimaalisena (alle 120/80 mmHg) vähintään vuoden ajan. Usein käy kuitenkin niin, että verenpaine nousee uudelleen jossain vaiheessa lääkityksen vähentämisen jälkeen, joten verenpainetta täytyy ehdottomasti seurata säännöllisesti koko loppuelämän ajan. Tarvittaessa lääkehoito aloitetaan uudestaan. Jos ihmisellä on lisäksi muita riskitekijöitä, kuten diabetes tai munuaisten vajaatoiminta, lääkitystä usein jatketaan siitäkin huolimatta, että tavoitetaso olisi saavutettu.