Kirkasvalolamppujen hankintaopas

Syksyn ja talven pimeys ja harmaus masentaa monen ihmisen mieltä. Luonnonvalo on vähissä, ja tuntuu että energia ei riitä arjen pyörittämiseen. Uni maistuu, mutta se ei silti tunnu virkistävältä. Toisinaan taas unettomuus vaivaa. Monet ihmiset ovat saaneet tällaisiin kaamosoireisiin apua kirkasvalolampuista. Ne ovat nimensä mukaisesti selvästi kirkkaampia valonlähteitä kuin tavalliset lamput, joten ne toimivat ikään kuin auringonvalon korvikkeena pimeänä vuodenaikana.

Kun olet valitsemassa itsellesi kirkasvalolamppua, kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan, jotta lamppu vastaisi odotuksiasi ja tarpeitasi mahdollisimman hyvin.

Ensimmäiseksi kannattaa miettiä missä aiot käyttää lamppua. Lampuissa ilmoitetaan hoitoetäisyys, eli säde, jonka sisällä sinun tulisi olla, jotta hoito on riittävän tehokasta. Pienissä lampuissa tämä säde voi olla esimerkiksi vain muutamia kymmeniä senttejä. Aamuaskareiden suorittaminen voi muuttua vaikeaksi, jos lampun pitäisi koko ajan olla kyynärvarren mitan etäisyydellä kasvoista. Aamupalapöydässä istuessa tällainen etäisyys voisi jo olla mahdollinen. Hoitoaikasuositus on kuitenkin noin puoli tuntia, ja harva meistä ehtii istua aamupalalla rauhassa puolta tuntia. Toimistotiloissa tällainen pieni hoitoetäisyys toimii varmasti paremmin, kun istumme paikallamme kauemman. Suuremmissa lampuissa hoitoetäisyys yleensä on suurempi, jolloin liikkumatilaakin on enemmän.

Käytännön sujuvuuden kannalta on hyvä miettiä myös sitä, minkä verran lampulle on tilaa. Useimmat kirkasvalolamput on suunniteltu asetettavaksi pöydälle. Monissa lampuissa on noja, jonka varassa ne voivat olla. Noja voi kuitenkin viedä pöydältä yllättävän paljon tilaa, joten suurimpia lamppuja ei ehkä kannata suunnitella ihan pienille pöydille. Jos aamupala- tai toimistopöydällä on paljon tavaraa, kannattaa harkita vähän pienempää lamppua. Suurta lamppua on myös vaivalloista nostella pöydälle ja pois, jos sitä ei voi tai halua pitää koko päivää pöydällä. Käytännön asioihin kuuluu myös se, että johdon pitäisi olla riittävän pitkä, jotta ei tarvitse pelata jatkojohtojen kanssa.

Tilanpuutteeseen yksi hyvä ratkaisu on kattoon ripustettava kirkasvalolamppu. Se ei vie tilaa pöydältä, eikä muutenkaan häiritse arkisia rutiineja. Jotkin lamput saa myös ripustettua seinälle ikään kuin valotauluiksi. Tämäkin on aika veikeä vaihtoehto.

Jotkin lamput antavat valoa vain yhteen suuntaan, toiset taas joka suuntaan. Jos pöydän ympärillä istuu useampi henkilö, voi olla järkevää hankkia lamppu, josta valoa siroaa riittävän laajalle. Jos sen sijaan käytät lamppua yksiksesi, riittää yhteen suuntaan näyttävä lamppu. Kannattaa myös ottaa huomioon, että kaikki ihmiset eivät välttämättä halua kirkasvalohoitoa, vaikka sellaista olisikin saatavilla. Tässäkin tilanteessa yhteen suuntaan näyttävä valo on luultavasti paras vaihtoehto.

Mieti myös haluatko käyttää kirkasvalolamppua myöhemmin päivällä tavallisena valaisimena. Monissa lampuissa on himmennin, jonka ansiosta niitä voi käyttää tavallisen lampun tavoin. Ei tietenkään ole järkevää käyttää aamulla yhtä lamppua ja muuhun aikaan päivällä toista, jos on mahdollista käyttää samaa lamppua eri tarkoituksiin.

Näiden käytännön asioiden jälkeen tulevat sitten ulkonäölliset seikat. Niistä jokainen voi tietenkin valita henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Pöytälamppu on yleisin kirkasvalolamppumalli, mutta se ei välttämättä ole se kaunein. Onneksi löytyy paljon muitakin vaihtoehtoja. Kannattaa tutustua artikkeliimme erilaisista kirkasvalolampuista, jossa kerromme lisää eri vaihtoehdoista.

Kannattaa myös ehdottomasti varmistaa, että lamppu on CE-merkitty lääkinnällinen laite, jotta sen teho ja laatu varmasti vastaa sitä, mitä ilmoitetaan.

Mistä kirkasvalolampun hinta muodostuu?

Jos vertailet eri kirkasvalolamppuja keskenään, voit huomata että tietyt ominaisuudet nostavat lampun hintaa. Mitä tehokkaampi lamppu ja laajempi hoitoetäisyys, sitä kalliimpi lamppu yleensä on kyseessä. Himmennin, jonka ansiosta sitä voi käyttää myös tavallisena lamppuna, nostaa myös usein lampun hintaa huomattavasti. Muotoilusta ja kauniista ulkonäöstä saa tietenkin maksaa vielä ekstraa.

Yhteenveto

Ennen kirkasvalolampun hankintaa kannattaa pohtia perusteellisesti käytännön asioita: missä ja milloin lamppua käytetään, moniko sitä käyttää kerralla, missä sitä säilytetään, riittääkö johdon pituus jne. Kun nämä asiat loksahtavat kohdalleen, valinta on usein varsin helppo tehdä. Ja muistathan vielä lopuksi tarkistaa, että lampulla on CE-merkintä!